13.7.2017

Hääkakkuihin koristeet

Meillehän ei tule sitä semmoista pariskuntaa kakun päälle laisinkaan ja toiseksi eipä meille myöskään tule mitään kermakakku unelmaakaan vaan 4 juustokakkua.
Pitopalvelun kanssa sovimme että saan itse tehdä kakun koristeet ja niitäpä olen nyt sitten alku viikon pakertanut... repinyt hiuksia päästä ja tupissut. Mutta nyt ne on tehty! HUH!!! Oon itse suhteellisen tyytyväinen näihin ja nyt sitten pittäkin toivoa että saan nämä myös ehjänä juhlapaikalle ja kakkujen päälle vielä aseteltua niin että olen tyytyväinen.
Massa on vaahtokarkin makuista kaulintamassaa. Ekaa kertaa koitin ja jeba, tälle tielle jäätiin. Enään en palaa kuin ihan pakottavimmasta pakosta takaisin käyttämään sokerimassaa joka on mun henkilökohtaisesta mielestäni aivan kaamean makuista. Tää sen sijaan oli aika namia :P Ja joo pitähän mun sitä maistaa pala jos toinenkin.


Mulla oli noihin orchideoihin kahdet erit muotit, jotka oli sitten ihan liian suuret mun makuuni. Joten
mä sitten leikkelin massasta ihan vapaalla kädellä ja tietenkin puukolla nuo osat ja kasailin. Tolleen koko valkoisina noi on aikas kamalan näköisiä.

Värittämiseen oon käyttänyt elintarvikeväriä ja seloitellut sitten niistä eri sävyjä. Yksityiskohtia oon tehnyt elintarvike tusseilla ja siinäpä se oikeestaan on.









Kaippa nää kehtaa siihen kakun päälle laittaa... tai no se on pakko ku siihen ny muutakaan oo :D

Blogi jää tämän postauksen myötä nyt häälomalle. Ens maanantaina mä rouvaudun ja seuraavana on ne itse juhlat joten kiirettä pitää vielä jonkin tovin. Palaan uusin postauksin ens kuun alussa jälleen kuviohin. Paljon on vielä postaamatta häihin liittyen.

2.7.2017

Avioparin juhlapöydän eteen koristesydän

Oltiin mieheni kanssa jossain kaupassa luuhaamassa ja kiertelemässä kun äkkäsin katon rajassa hienon oksista tehdyn koristesydämen. Siinä oli värit ja kukat aivan väärät, mutta siitä se idea kuitenkin lähti. Totesin vain miehelleni, että me osataan takuulla tehä ite myös tuollainen ja meille sopivan kokoinen ja värinen.

No ajatus muhi mulla varmaan toista viikkoa päässä ja seuraavalla kerralla kun mentiin käymään Kodin tavaratalossa niin päätin etsiä olisko siellä sopivan väristä spray-maalia. Ja löytyihän sitä huokeaan hintaan.
Kotiin päästiin niin käytiin meidän pihan puista vähän oksia leikkaamassa, osa oli ihan maasta pudonneita. 
Rautalangalla kiedoin oksat yhteen kun mieheni piti oksia yhdessä. Keskelle oli pakko laittaa tuollainen poikittainen keppi koska eipä tuo muuten muodossaan pysyisi.


Seuraavana oli vuorossa sydämen maalaaminen. Sydän on maalattu molemmilta puolilta, vaikka eihän tuo takapuoli oikeesti mihkään näy. Mutta teinpähän kerrankin jotain huolellisesti ja kunnolla :D

Sydän sai kuivua jonkin tovin... oiskohan ollu parisen tuntia. Mulla jäi hääkimpun teosta aika paljon tuota violettia silkkinauhaa ja hyödynnettiin sitä sitten myös tähän. Eli silkkinauhaa kiedoin sydämen ympärille ja sain sen sitten ns. pääteltyä tuohon rusettiin. Alla on useampi umpisolmu jotta nauha pysyy kyllä aika napakasti paikoillaan.

Orchideat ovat tekokukkia. Sellaisesta isosta oksasta. Näitä ei oikeestaan oo millään tapaa kiinnitetty... vain paineltu tuonne risujen väliin. Joku olisi voinut liimata ne vaikka kuumaliimalla, mutta en minä. Tulin siihen tulokseen että nää kukat jäi aika hyvin ja tiukkaa risujen väliin kiinni joten en tosiaan vaivautunut niitä sen enempää liimailemaan.




Kukkia on kahta eri sävyä ja tähän on käytetty kahden oksan kukat. Mun mielestä ei se kaipaa yhtään enempää noita kukkia. Joskus jopa minun mielestä vähempi on parempi.

Häihin on enään 2 viikkoa aikaa ja juhliin 3 viikkoa. Paljon on tullut tehtyä kuluneen viikon aikana sellaisia hommia ettei olisi tullut mieleenkään tehdä niitä puoli vuotta sitten. Hääkuvien otto paikkoja ollaan kuumeisesti mietitty ja tänään tein tuollaisille irtokynsitikuille mun hääkynsistä malleja. Itse hääpäivälle teen yhdet ja sitten juhliin toiset. Viikko kun näillä päivillä on väliä niin tiedän ettei ne kestä hyvinä molempiin. Vaan haitaanneeko tuo :)

Mutta hei, mun toisessa blogissani LEPIKOSSA KUHISEE on 6v. synttäri arvonta käynnissä. Sivupalkista pääsee sinne blogiin ja tuo nimi tuossa edellisellä rivillä on suora linkki arvonta postaukseen. Käykääs osallistumassa :) Sillä siis arvontaan osallistumisen säännöt jne.

Projekti piparkakkutalo

Kuvat ja piparkakkutalo ovat viime vuodelta. Ei ollut oikeen sopivaa ajankohtaa ennen tätä näitä postata. Tai no mikäs ois estänyt aikaisemm...