23.4.2017

Suihkulähde meitin pihalla

Viime keväänä tosiaan poltteli päästä laittamaan pihaa kuntoon. Mulla ja kyllä mun miehellänikin oli jo jonkin aikaa muhinut ajatus suihkulähteestä omalle pihalle.
No kävi tuuri ja melkein naapurissa oli sopuisaan hintaan myytävänä tuo allas joka käytiinkin sitten pikaisesti ostamassa.
Montun kaivaminen ei ollutkaan sitten ihan niin helppo nakki ku oletin. Oli muuten melkoisen kokoisia kiven mohkareita siellä. Mutta sainpa sen ny kumminkin kaivettua ilman isompia apuja.
Allas paikoilleen ja paikkahan valikoitui jo valmiiden istutusten viereen ihan tarkoituksella. Toisella puolella on Pioni ja molemmilla puolilla Särkynyttä sydäntä pienemmässä koossa. Saniaista meillä kasvaa pitkin pihaa ja sitä siirsin pienen taimen myös tuohon altaan reunalle.
Noi kiven murikat on meidän tontilta... grillipaikan vieressä olivat just sopivasti vähän tiellä. Kateltiin niitä tovi ja kasattiin ne tuolleen pinoon. Saatiin jopa letkukin ujutettua väliin niin lorisee pienen pieni putouskin altaaseen alimman kiven päältä :)
Itse suihkulähdekkin on ostettu käytettynä. Onneksi on näitä nettikirppareita ja facekirppareita. Niiltä tekee välillä oikeesti löytöjä.






Tontut niin etenalla ratsastava kuin pyllistävä saivat jonkin ajan kuluttua lähtötuomion kun löysin tuon ihanan ison kipsikeijun. Mielestäni se sopii oikein hyvin tuohon. Samoihin aikoihin ostettiin muutama aurinkokenno valaisin myös altaan ympärille.









Itse olen ainakin tyytyväinen. Mitäpä mieltä olette, onnistuiko vai ei?

2 kommenttia:

  1. Hei. Näin vanha juttu, missä kerroit pyllistävän tonttusi saaneen lähtöpassit. Rohkenen kysyä kuitenkin, olisitko halukas myymään sitä, ja mihin hintaan mahdollisesti postikuluineen? Olen kotimaan kaupoista tuollaista etsinyt, - turhaan. Ns. kiinakauppoihin en oikein luota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, vanha julkaisu tosiaan. Mutta Tonttu on saanut jo omalla pihalla toisen paikan, joten en ole halukas sitä myymään. Tonttu on muuten aikoinaan ostettu Hong Kong tavaratalosta. Nykyään on Rusta. Ja viime kesänä ainakin vielä näin näitä samoja myynnissä. Toivottavasti löydät kuitenkin omasi vielä jostain.

      Poista

Projekti piparkakkutalo

Kuvat ja piparkakkutalo ovat viime vuodelta. Ei ollut oikeen sopivaa ajankohtaa ennen tätä näitä postata. Tai no mikäs ois estänyt aikaisemm...