9.4.2017

Nyt voi laittaa hääkutsuistakin jo kuvia

Saatiin viime viikolla laitettua kutsut eteenpäin, joten tosiaan voin nyt laittaa tännekkin kuvia niistä :) Kutsut tein siis itse mieheni pienellä avustuksella.
Täytyy kyllä sanoa, että välillä toivois olevansa vähän enemmän laiska ja viitsimätön ja tekis hommat helpommalla. Mutta toisaalta nyt kun kutsut on valmiit ja lähetetty niin olen melkoisen tyytyväinen lopputulokseen joka on kyllä minun näköiseni.
Väri maailma näissä mukailee häiden väriteemaa. Eli pinkkiä/fuksiaa, violettia, valkoista ja harmaata/hopeeta.


Pelkkien perhosten tekemiseen meni reilusti aikaa sillä perhoset ovat liimattu ja leikattu kahdesta eri paperista. Onneksi nykyään on kaupoissa kunnon välineitä ettei ihan perus mattopuukolla tarvinnut näitä leikeillä :)
Tuntosarvet olen myös itse rautalangasta vääntänyt, jokainen siis täysin erilainen.
Liimailu jatkui erikokoisten strassien paikoilleen laittamisella.
Onneksi noita valimiita hopeisia koristetarroja löytyi Prismasta, pääsin siinä kohtiin vähän helpommalla.




Kutsuja tuli kahta eri kokoa, koska päädyimme sellaiseen ratkaisuun että kutsumme lisää vieraita illaksi. Heille siis meni nämä pienemmät kortit :) Pyrin niiden tekemisessä noudattamaan samaa kaavaa, ehkä vain hieman oikoen .




Isoja kuoriahan ei tietenkään löytynyt mistään violetteina inhimilliseen hintaan. Tai no itse kuoret oli suht edullisia mutta ne posti kulut!!! Huh!! En meinaan ala missään tapauksessa maksamaan 30kpl:n kirjekuoren postituksesta yli 10€. Nämä vaaleanpunaiset nyt kuitenkin sopivat väreihin vaikka vähän hempeämmän vaaleanpunaiset ovatkin.


Takapuolelle sitten mieheni suunnitteli tekstin ja tulosti ne. Tuo vaalean violetti paperi on sellaista helmiäispaperia joka ei ktodellaan pääse kuvassa yhtään oikeuksiinsa. Se on ihan älyttömän kaunista paperia.
Mitään erillisiä info juttuja meillä ei mennyt mukaan. Vain kartat juhlapaikalle, koska no se on aika korvessa keskellä ei mitään. Mutta saadaanpahan sitten juhlia siellä ihan kaikessa rauhassa ketään häiritsemättä :)

1 kommentti:

Projekti piparkakkutalo

Kuvat ja piparkakkutalo ovat viime vuodelta. Ei ollut oikeen sopivaa ajankohtaa ennen tätä näitä postata. Tai no mikäs ois estänyt aikaisemm...